Suoja 2

2. SUOJA – Veteen heijastuvat kivet.

"Mutta se, mikä pusikosta pelmahti, ei ollut mikään eläin. Se lennähti ilmaan ja kellui paikoillaan. Sillä ei ollut siipiä ja se oli pukeutunut nuhjuisenvaaleasta kankaasta ommeltuun asuun, pitkään paitaan ja polvipituisiin housuihin. Tukkapehko väreili ilmassa kuin ruohotupas tuulessa. Nenä oli kuonomainen ja silmät kehäkukan väriset. Ihoa kirjoivat lukuisat laikut. Olento oli huvittavinta, mitä Ranir oli koskaan nähnyt. Tolkuton, vaaksanmittainen poika.
”Mikä sinä olet? Joku mennikkä vai?”
”Minä olen Ela-jen”, olento pörhisteli.
”Ja minä olen manderi, ettäs tiedät.” Ranir nosti suojalasit otsalle ja paljasti silmänsä.
Aurinko porotti harsopilvien takaa ja keskipäivän kirkkaudessa pupillit supistuivat olemattomiksi,
niitä ympäröivä tulirengas hehkui punaisena.
"

"Idästä nousee uusi voima ja sinun on kohdattava se. Sinä olet välittäjä, Ranir-han. Sinun on mentävä vastaan."